Lohen ja perunan yhteensopiminen on taattu ja oikeastaan lohiperunalaatikkoon ei juuri muuta tarvita. Tiivistin laatikon niin perustasolle kuin voi, ja kaiken lisäksi laatikko toimi erinomaisesti maidottomana. Nopea tehdä ja helppo jättää tekeytymään rauhassa uuniin.

Ainekset:
- lohta n. 200 g per ruokailija
- perunoita 2-3 kertainen määrä kalaan verrattuna
- suolaa ja mustapippuri
- tilliä, tuoretta tai kuovattua
- kauramaitoa tai rasvaista lehmänmaitoa, munan voi lisätä jos haluaa, mielestäni turha
- leijua tai voita

Kuori perunat ja leikkaa veitsellä vapaamuotoisia n. 0,5-1 cm paksuja siivuja/lohkoja/paloja. Käden jälki saa ja pitää näkyä. Leikkaa lohifileestä n. 1,5-2 cm paksuja siivuja. Lado perunat ja kala vuorotellen vuokaan kerroksittain, suolaa ja pippuria väleihin ja tilliä kalan päälle. Päällimmäiseksi perunanerros. Kaada nestettä niin täyteen kuin uskallat, jos on liian täynnä saattaa tulla yli, ja jos on liian vähän jäävät ylimmät perunat kuiviksi.

Paista alle 200 asteessa yli tunti ja jätä uuniin tekeytymään kun otat uunista virran pois. Maku on erinomaisen pehmeää ja kala sekä perunat suussasulavia.



About these ads