Porsaankyljykset ovat herkullisia hyvästä lihasta ja hyvin laitettuina. Lihan laatu vaikuttaa onnistumiseen paljon ja pahimmillaan huonosta lihasta ei saa hyvää vaikka kuinka yrittäisi. Possunkyljykset eivät ole terveysruokaa, joten niiden rasvaisuus kannattaa käyttää hyväksi ja nauttia siitä harvinaisena herkkuna täysin sydämin kun on kerran kyljystielle lähtenyt.

Ostin reilulla jopa tuuman rasvalla olevat tuoreen oloiset kyljykset Hakaniemen hallin Reinin lihasta ja aloin samoin tein niitä paistamaan. Kehittämäni reseptin ideana oli pysyä niin yksinkertaisella linjalla kuin mahdollista.

Ainekset:
– possun kyljyksiä 2 kpl per ruokailija
– suolaa ja mustapippuria
– salviaa (kuivattu ok)
– tuoretta lehtipersiljaa silputtuna n. 1-2 dl
– 1-2 valkosipulin kynttä
– oliiviöljyä kyljyksen päälle
– rypsiöljyä ruskistamiseen

Leikkaa kyljysten rasvakehä poikki ja nuiji ronskisti kyljystä muutama kerta, jotta lihan ja rasvan pinta saa mureutta. Paista kyljykset kuumalla pannulla tilkassa rypsiöljyä kummaltakin puolelta ja sirottele päälle paistamisen aikana suolaa, mustapippuria ja salviaa. Silppua persilja ja valkosipulit. Sirottele silppua kyljysten alle ja päälle uunivuoassa. Vuoka tulee olla niin iso, että jokainen kyljys pääsee loikoilemaan tasaisena ja mureutumaan uunissa kyljysten rasvassa. Lorauta ennen uunia jokaisen kyljyksen päälle tilkka oliiviöljyä, jotta persilja ja valkosipuli eivät kuivu.

Paista uunissa 200 asteessa 45 minuuttia, käännä kyljykset välissä. Ota lopuksi pintaa kyljyksiin 250 asteessa, grillivastuksella ja kiertoilmalla muutama minuutti. Tarjoa perunoiden, vihersalaatin ja paistettujen kasvisten kanssa.

Paistetut kasvikset kyljykselle
Kyljys kaipaa rasvaisuuden vastapainoksi raikkautta, makeutta ja omenaa.

Ainekset:
– parsakaalia
– kukkakaalia
– omenaa
– rypsiöljyä
– omenaviinietikkaa
– hunajaa
– mustapippuria
– suolaa

Paista kasviksia kuumalla pannulla rypsiöljyssä lyhyt hetki ja laita kansi päälle. Lisää mausteet ja nosta lämpö vielä hetkeksi ylös. Ota levyltä ja anna olla pannulla kannen alla hetki. Kasvisten tulee jäädä reilusti rapeiksi, mutta saada paistopintaa.

Viini
Kunnon rasvakyljyksistä tulee rasvaa uskomaton määrä ja possun maku on taivaallinen. Kokonaisuus vaatii mielestäni viiniltä raikkautta ja hapokkuutta. Mielestäni itävaltalainen kuiva valkoviini sopii erinomaisesti tämän primiviivisen ruuan kanssa.

20120316-212449.jpg

20120316-212502.jpg

20120316-212523.jpg