You are currently browsing the tag archive for the ‘turska’ tag.

Kalatiskissä oli tammikuun puolella yllättäen kulhollinen turskan kieliä ja poskilihoja. En ollut moiseen ennen törmännyt, joten pakkohan niitä oli ottaa maistiaisiksi. Sopivasti oli vieraitakin tulossa, joille pääsin uutta ruokalajia ensitekemään.

Paistoin huoneen lämpöön hetkeksi otetut ja suolatut kalanpalat kuumalla öljyisellä pannulla ja nopeasti. Ai että miten mahtavan syvä ja herkullinen jopa lihamainen maku näissä kielissä ja poskilihoissa oli.

Seuraavana aamuna maistelin ylijääneet voidellun ruisleivän päällä kylmänä ja jälleen oli aivan taivaallista. Merkillisintä oli oikeastaan se, että kalan pinnassa oli ikäänkuin korppujauhon maku, vaikka kalat oli paistettu sellaisenaan.

Noin metrinmittaisesta turskasta leikattu n. 3 cm paksu kyljys paistettuna.

Uusimmat löytöni kalaruokien maailmasta ovat kyljyksenä paistetut turska ja sampi. Mahdollisimman isosta kalasta leikataan  poikkileikkauksen mukaisia 2-3 sentin paksuisia “kyljyksiä”. Suolatut kyljykset paistetaan kuumalla pannulla ölyjyssä pikaisesti juuri niin kauan, että kala on kypsää.

Koska kyljyksessä on nahka mukana, pitää se kyljyksen mehevänä ja koossa.

Pannu kannattaa olla aluksi kunnolla kuuma ja öljyä (rypsi) puolireilusti. Kyljyksen kummatkin puolet paistetaan kiinni täydellä teholla, minkä jälkeen levy puoliteholle ja kansi päälle. Kyljystä käännellään sopivasti, jotta kypsyminen tapahtuu tasaisesti. Kyljys on yllättävän nopeasti kypsä, eikä ihan pieni raakuus välttämättä haittaa.

Turska kaipaa suolaa hiukan enemmän kuin muut kalat. Sampi muistuttaa valkoista lohta.

Kuukausittaiset postaukset

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 263 muun seuraajan joukkoon