You are currently browsing the tag archive for the ‘pinaatti’ tag.
Ahvenen valmistustapoja on Suomessa lukuisia. Itse olen kokeilemalla löytänyt mielestäni erittäin toimivan ja hyvän makukokonaisuuden.
Ainekset:
- kokonaisia ahvenia
- luomu lime
- tilliä
- suolaa
- pinaattia (tuoretta)
- parsakaalia
- oliiviöljyä
- valkosipulin kynsi
Suolaa kalat kymmenen kaksikymmentä minuuttia ennen uunia. Laita kalojen sisään tuoretta tilliä ja limen lohkoja. Ahvenissa on hyvä olla suomut, jotta kalan perkaaminen on helpompaa kun nahka on kovempi. Paista 200 asteessa kunnes selkäevä irtoaa.
Huuhtele pinaatti, pieni. Leikkaa parsakaalista ohuita siivuja. Paista parsakaalia ensin hetki oliiviöljyssä, jossa on mukana valkosipulin kynsi, lisää suolaa parsakaalille. Lisää pinaatit ja paista vain hetkinen, lisää suolaa paistamisen aikana.
Kasvisten maku sointuu erittäin hyvin lime-tilliahvenen kanssa! Peruna hiilihydraattilikkeenä paras vaihtoehto voisulan kanssa.
Yksinkertainen on hyvää, varsinkin kun tekee lounaan juuri niistä aineksista, mitä sattuu kotoa löytymään. Italialainen rehevä ja paksuvarsinen pinaatti oikein kutsuu paistamaan sitä pannulla, ja samalla kesäkurpitsa täydentää vihreän kasviskokonaisuuden makua. Lopputulos oli herkullisen yksinkertainen ja vielä nopeakin. Täydellinen lounas.
Ainekset:
- tuoretta pinaattia 100-200 g
- kesäkurpitsaa 1/2-1 kpl, mielellään pieni kokonainen
- valkosipulin kynsi
- oliiviöljyä
- suolaa
- mustapippuria
- valmiiksi keitettyä vaikkapa jo eilistäkin pastaa
- pecorinoa
Huuhtele pinaatti huolellisesti ja pieni hiukan. Viipaloi kesäkurpitsa ja litistä valkosipuli, mutta jätä kokonaiseksi. Paista pinaattia ja kesäkurpitsaa reilussa öljyssä, jossa on valkosipuli mukana. Lisää suolaa ja pippuria. Paista kuumalla vain hetki ja lisää pasta. Pyörittele kokonaisuutta hetki pannulla, jotta pasta kuumenee ja saa makua. Nauti heti.
Tuoreet raaka-aineet inspiroivat kokeilemaan jotain aivan uutta. Kalakaupasta oli tarttunut mukaan lohta medaljonkeina ja vihannestikiltä tuoretta isolehtistä ranskalaista pinaattia, mieleeni tuli uudenlainen tapa yhdistää paistettua lohta ja raikasta yksinkertaista pastaa pääosin vain pinaatilla maustettuna. Lisäksi yhtenä kriteerinä oli ruokalajin nopeus, koska kyseessä oli lounasruoka.
Ainekset:
- lohta
- tuoretta pinaattia
- keltasipuli
- oliiviöljyä pinaatin paistamiseen ja rypsiöljyä lohen
- muskottipähkinää
- mustapippuria
- suolaa
- pastaa esim. Spaghettia
Leikkaa sipuli siivuiksi ja poista pinaateista isot lehtiruoteet sekä pilko pinaatit reiluiksi paloiksi. Kuumenna oliiviöljyä pannulla ja kuullota pinaatti ja sipuli kevyesti. Keitä spaghetti reilun puilikypsäksi ja yhdistä pinaatti-sipuli pastaan sekä lisää suolaa ja raastettua muskottipähkinää.
Paista lohi kevyesti, mutta rapeasti.
Nam!






