You are currently browsing the tag archive for the ‘kana’ tag.

Kanasta tai broilerista löytyy paljon muitakin hyviä kohtia ja paljon maukkaampia kuin tylsähkö file. Ennen olen itse leikannut koivista lihat irti esim. Pastakastiketta varten, mutta nyt Kariniemi on tuonut kananpojan paistileikkeen valikoimiinsa. Liha on osittain koivesta ja osittain korpuksesta. Mukana on rasvaa ja maukkaita kohtia, maku jotain aivan muuta kuin puumaiset fileet.

Kokeilin paistileikkeitä yksinkertaisesti paistettuina ja lopputulos oli oivallinen.

Ainekset:
- paistileikkeitä
- rypsiöljyä paistamiseen
- valkosipulin kynsi 1-2
- punaista tuoretta chiliä maun mukaan
- timjamin oksia
- suolaa
- mustapippuria

Yksinkertaisesti paista keskilämmöllä paistileikkeet yhdessä mausteiden kanssa. Hyvää ruokana ja esim. iltapalana paahtoleivän päällä yhdessä suolaisen makean hillon kanssa tai vaikkapa brie-juuston kanssa.

20120928-212026.jpg

Jamie Oliverin kana uunissa on kerrassaan herkullinen, yksinkertainen valmistaa ja kokonainen ruoka yhdellä kertaa. Kanana kannattaa käyttää oikeaa kanaa, koska siinä kanan kuivahko liha pääsee oikeuksiinsa saadessaan mehevyyttä ja makua mausteista sekä voista/rasvasta.

Ainekset:
- kokonainen kana
- pekonia tai parmanki
- sitruuna
- timjamia
- voita tai keijua
- suolaa
- mustapippuria
- perunoita
- palsternakkaa

Hiero pekonisilpusta, hienonnetusta basilikasta ja raastetusta sitruunan kuoresta tasainen seos ja sekoita se n. 100 g voin kanssa. Tunge tahnaa kanan ihon alle joka puolelle. Pieni perunat isohkoiksi paloiksi kuorineen ja pilko kuorittu palsternakka. Asettele perunat ja palsternakka voidellulle pellille ja nosta kana juuresten päälle. Älä käytä leivinpaperia sen keräämän kosteuden takia, mikä estää hyvän paistopinnan juureksille. Paista kanaa 225 asteessa 70 min. käännä kana puolessa välissä.

20120926-193035.jpg

20120926-193108.jpg

Lihapullaresepteissä riittää kirjoa, mutta aika harvoin on tarjolla kanasta/broilerista tehtyjä lihapullia. Kana/broilerijauheliha poikkeaa rakenteessaan aika lailla possusta ja naudasta, koska tämä jauhettu liha pysyy kypsennettäessä itsestään kasassa. Toisaalta lihan rasvattomuus asettaa haasteita maustamiselle, jottei pullista tule kuivia ja tylsiä. Tässä reseptissä yhdistin mahdollisimman yksinkertaiset raaka-aineet valmistuksen nopeuttamiseksi ja toisaalta raaka-aineiden maun esiintuomisen takia.

Ainekset:

  • Broilerin tai kanan jauhelihaa n. 150-250 g per ruokailija
  • Kuivattua tai tuoretta minttua
  • Suolaa ja mustapippuria
  • Valkosipulin kynsi
  • Keltasipuli
  • Tomaattimurskaa esim. Mutti
  • Basilikaa, timjamia, oreganoa
  • Oliiviöljyä n. 1 dl paistamiseen

Vaivaa jauhelijan joukkoon suola, pippuri ja reilu annos minttua. Pieni sipuli isohkoihin paloihin ja liiskaa valkosipulin kynsi. Kuullota sipuleita runsaassa oliiviöljyssä. Muotoile lihasta pullia tai karkeamuotoisia nokareita ja lisää niitä pannulle sipuleiden joukkoon. Anna paistua ja kääntele pullia, jotta saat paistopintaa joka puolelle. Kun pullat alkavat olla kypsiä päältäpäin lisää tomaattimurska ja yrtit. Tomaattimurskaa pitäisi olla niin paljon, että n. 20 keittämisen/paistamisen jälkeen jäljelle jää kastiketta pullien kanssa nautittavaksi.

Pullat sopivat hyvin riisin ja pastan kanssa nautittaviksi. Reseptin yksinkertaisuus tuottaa kertakaikkisen hyvän lopputuloksen. Minttu, kana, sipulit ja tomaatti sopivat harmonisesti toisiinsa. Todella hyvää ja sitäpaitsi nopeaa ja tehtävissä jopa yhdellä kädellä, mikäli toisessa kädessä on lapsi.

Kana/broilerfileet ovat mahtavan mehukkaita keitettyinä tai haudutettuina. Toisaalta fileet saavat maukasta makua kuumalla pannulla paistettaessa. Tästä innostuneena kehittelin reseptin, jossa yhdistyy keittäminen ja paistaminen sekä mahdollisimman vähäinen määrä mausteita.

Lopputuloksena syntyi persiljakana, jossa fileisiin ensin paistetaan pinta ja sen jälkeen kypsennetään uunissa liemessä.

Ainekset:
- kana/broilerfileitä yksi kokonainen rinta per ruokailija ja ohuiksi leikattuina 2-3 kpl
- suolaa ja mustapippuria
- rypsiöljyä
- valkosipulinkynsi
- juuriselleriä pieni pala
- lehtipersiljaa vähintään nyrkinnkokoinen nippu
- makeaa chilikastiketta 1-2 rkl
- vettä
- oliiviöljyä

Paista fileitä kuumalla pannulla reilussa rypsiöljyssä, jossa on valkosipålinkynsi mukana, ja ripottele pinnalle suolaa ja pippuria paistamisen aikana. Paista vain pinnat ja nosta fileet uunivuokaan, jossa on oliiviöljyä ja persiljasilppua pohjalla. Ripottele loput persilja päälle. Asettele muutama juurisellerin siivu fileiden sekaan. Kaada chilikastiketta fileiden väleihin ja lisää oliiviöljyä ja kiehuvaa vettä siten, että fileet peittyvät juuri ja juuri.

Paista uunissa 175 asteessa 20-30 min riippuen fileiden paksuudesta.

Tarjoa pastan kanssa, jolle herkullinen paistoliemi toimii kastikkeena.

20120224-224036.jpg

Italialainen kananrintafileestä (broileri) tehty rulla sisällään paistettua/grillattua munakoisoa ja kesäkurpitsaa on fantastinen makukokonaisuus. Olen monta kertaa miettinyt, voisiko samoista raaka-aineista valmistaa erimuotoisen aterian. Päätin kokeilla kokonaisia kanan/broilerinrintoja, joissa on nahka ja rintalastan luut mukana. Lopputulos oli mehukas ja murea, kuin rinnat olisivat olleet kuorrutettuja. Tästä syntyi uusi suosikkini.

Ainekset rintoihin:
- kanan/broilerin rintoja yksi per ruokailija
- kesäkurpitsa
- munakoiso
- suolaa ja mustapippuria
- oliiviöljyä

Ainekset kastikkeeseen:
- tomaattimurskaa n. 800 g
- shalottisipuli ja valkosipulin kynsi
- minttua, basilikaa, timjamia kuivattuina mausteina
- lehtipersiljaa tuoreena silppuna
- hunajaa teelusikallinen
- suolaa ja mustapippuria
- oliiviöljyä

Paista rinnat kuumalla pannulla pienessä tilkassa öljyä siten, että liha ja erityisesti nahka saa kauniin ruskean pinnan. Ripottele lihojen päälle suolaa ja pippuria. Leikkaa kesäkurpitsasta ja munakoisosta pitkittäisiä ohuita siivuja ja paista niitä öljyssä sekä ripottele paistamisen yhteydessä suolaa. Siivut voi myös itkettää suolalla, jolloin suolaa ei tarvitse paistamisen yhteydessä lisätä. Siivujen on hyvä saada kunnolla väriä. Asettele lihat ja paistetut kasvikset tiiviisti vuokaan siten, että kasviksia on lihojen alla, sivulla. Nahkojen pitäisi jäädä paljaiksi, jotta saavat uunissa hyvän rapeuden.

Paista uunissa 150 asteessa reilu tunti.

Tomaattikastikkeen aluksi kuullota sipuleita oliiviöljyssä kattilan pohjalla ja lisää sen jälkeen loput ainekset. Anna porista puolisen tuntia.

Kokonaisuuteen sopii mielestäni parhaiten riisi lisäkkeeksi.

Nam!

20120127-092753.jpg

Broilerista tai kanasta saa loistavaa ruokaa, mutta usein resepteissä käytetään rintafileitä. Lihan oma maku on tällöin varsin neutraali ja helposti tylsäkin. Tämän reseptin ideana on käyttää nimen omaan koipireisien lihaa tai vaikkapa pelkkien koipien tai siipien lihaa. Itse valmistin tämän pelkkien koipien lihoista ja maku oli huumaavan hyvä ja liha ihanan samettista. Eroa voisi ehkäpä verrata vasikanlihaan ja tavalliseen nautaan.

Ainekset:
- broilerin koipireisiä tai nuijia n. 1kg per 4 syöjää
- shalottisipulia
- valkosipulin kynsi
- valkoviiniä tai pieni tilkka valkoviinietikkaa
- suolaa ja pippuria
- tuorejuustoa 100-200 g, mascarpone, hovi, philadelfia, tofutti creamy smooth
- persiljaa
- laakerinlehti

Erottele liha luista ja vänteistä. Erotteluun menee oma aikansa. Lihat kannattaa leikata paistamista varten pieniksi paloiksi, jotta pasta tuntuu lautasella miellyttävältä. Paista pieneksi leikattua shalottisipulia ja kokonaista valkosipulin kynttä pannulla oliiviöljyssä ja valkoviinissä tai vesi+etikkatilkassa hetki ja lisää sitten lihat. Anna paistua rauhassa yhdessä laakerinlehtien kanssa. Lisää pippuri, suola ja tuorejuusto sekä persilja.

Pasta on hyvää vielä seuraavanakin päivällä pannulla oliiviöljyssä lämmitettynä, kannattaa kokeilla arkiruokatiimellyksessä!

20120112-143941.jpg

Kevyt lounas rakentuu uunissa paahdettejujen kanankoipien ja pavulla jykevöitetyn salaatin yhdistelmään. Ruoka on maidoton ja vapaa hiilihydraateista ja gluteiinista.

Kanankoivet ovat mielestäni yksi parhaimpia kohtia kanaa ja yleensä lintua, liha on kerrassaan makoisaa. Marinoimattomia kopia myydään hyvissä lihatiskeissä ja niiden hinta on varsin kohtuullinen. Lisäksi niiden valmistaminen on nopeaa ja variaatioiden mahdollisuudet ovat lukemattomat.

Pavuista saa itse liottamalla ja keittämällä luonnolisesti parempaa kuin valmiista paputölkeistä tai pakkauksista. Valmiitkin tuotteet ovat kehittyneet ja esim. GoGreen-tuotteet ovat suht kelvollisia ainakin jos niitä huuhtelee knnolla ja maustaa kunnolla.

Ainekset:
- kanan/broilerin koipia n. 2-4 per syöjä riippuen ruokahalusta
- papuja oman maun mukaan
- tuoretta sipulia
- kurkkua
- omenaa
- paahdettuja pinjansiemeniä
- salaattia esim. Rucolaa ja jotain toista
- oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria, meiramia ja rakuunaa, valkoviinietikkaa

Pyörittele koivet oliiviöljyssä ja lisää suolaa, mustapippuria sekä yrttejä. Jos aikaa on, kannattaa koipiin paistaa pinta pannulla ja jopa pyöritellä vehnäjauhossa ennen paistamista. Mutta yksinkertainen uunissa paahtaminen toimii myös ilman esipintaa. Paahda koipia ensin grlillivastuksilla 250 asteessa 10 minuuttia ja laske lämpö sitten 175 asteeseen. Kypsytä koipia mieluummin liian kauan kuin liian vähän, reilu 30 min.

Valmista salaatti salaattipetimäisenä isolle vadille ja ripottele päälle oliiviöljyä sekä viinietikkaa. Tarjoile koivet erillisestä astiasta rasvaisuuen takia.

20110730-214010.jpg

Kanakeittoon ei vättämättä tarvita mutkikkaita aineksia, koska kanan (useimmiten käytössä broileri/jyväbroileri) maku sinänsä on niin hyvä ja riittävä. Tässä itse kehittämäni yksinkertainen kanakeitto pastalla.

Ainekset:

  • Kanankoipia, kokonainen kana, tai ylipäätänsä nahkaa ja rasvaa sisältäviä kananpaloja
  • Suolaa, mustapippuria, valkopippuria
  • Laakerinlehtiä
  • Salottisipulia
  • Porkkanaa
  • Juuriselleriä
  • Rakuunaa ja persiljaa
  • Palsternakkaa
  • Pientä, mutta mahdollisimman laadukasta pastaa, joka pysyy keitettynä napakkana

Keitä ensin kanaliemi. 2-3 litraan vettä suolaa, kokonaisia mustapippureita ja valkopippureita n. 5-10 laatuaan, 2-3 laakerinlehteä ja isohkoina paloina salottisipuli. Liemi saa kiehua tunnin verran ja liemen pinta tulee kuoria tarpeen mukaan. Siivilöi valmis liemi.

Paloittele porkkanat ja juuriselleri sekä yksi salottisipuli. Lisää vihannekset kiehuvaan liemeen ja anna kiehua hetki. Lisää kuivattua/tuoretta rakuunaa ja persiljaa reilu hyppysellinen. Tarkista suolan määrä, koska keitto saa olla suolaisen makuista. Lisää erotellut kananlihat sopivina suurehkoina paloina. Älä enää keitä lihojen lisäämisen jälkeen rajusti, jotteivat lihat mene täysin rikki.

Ainekset kanaan:

  • Kokonainen jyväbroileri
  • Mustapippuria, suolaa
  • Kuorittua sitruunaa siivuina/paloina

Ainekset grillivihanneksiin:

  • punasipulia, parsakaalia, porkkanaa
  • Suolaa, mustapippuria, rypsiöljyä
  • Valkosipulijauhetta, viherpippurijauhetta

Jyväbroileri voi olal tuore tai pakastettu. Leikkaa nahkaan ei suojaisin kohtiin pieniä viiltoja, joiden kautta ujutat sormilla kuoresta vapaita sitruunan paljoja tai siivuja niin pitkälle ja laajalle kuin vain saat. Tämän jälkeen laita oliiviöjyä kanan pintaan ja suolaa sekä pippuroi. Aseta kana korkeareunaiseen uunivuokaan rintalihakset alaspäin. Paista ensin n. 250 asteessa 10-20 minuuttia ja sitten n. 175:ssä tunti ja ilman kantta koko ajan. Alussa paistaminen voi tapahtua grillivastuksilla ja/tai uuni ylätasossa.

Kanaa voi huoletta pitää uunissa pitempäänkin, mutta silloin lämpötilaa pitää laskea. Kanasta tulee herkullisen murea ja maukas. Liemi on hyvä ja siitä voi suurustaa kastiketta oman maun mukaan. Kanan kanssa tulee laitettua riisiä, johon kastiketta voi kaataa paistovuoasta sellaisenaan. Yksi vinkki on leikata kanasta lihat irti ja laittaa ne hetkeksi sellaisenaan olevaan paistoliemeen vielä saamaan lisämakua ja mehustumaan.

Samaa reseptiä voi varioida siten, että kanan sisään laitetaan kokonainen kuorellinen tai kuorittu sitruuna, joka on päällystetty voilla ja pyöritetty sen jälkeen rakuunassa. Sitruunan kuoresta saattaa tulla liikaa kitkeryyttä ja kuoriminen antaa paremman lopputuloksen.

Grillatuista vihanneksista alkaa tulla hittituote perheen kesken. Vihannekset pilkotaan pieniksi ja maustetaan ennen grillausta grillauskorissa. Grillauksen jälkeen hetki folion alla kuumennetussa vuoassa ja maailman parhaat grillivihannekset ovat valmiit.

Tein uuden oman kokeilun kanasta (ohut broilerfile) yhdistettynä munakoisoon ja tomaattikastikkeeseen hiukan kreikkalaisen musakan tyyliin lisättynä hiukan italiavaikutteilla.

Ainekset:

  • Kanafileitä 500-1000 g, ohuita
  • Munakoiso
  • Tomaattimurskaa
  • Salottisipulia / keltasipulia
  • Valkosipuli
  • Mozzarella/emmental-juustoa
  • Minttua
  • Basilikaa
  • Mustapippuria ja suolaa ja sokeria
  • Oliiviöljyä

Paistoin suolatut kanafileet parilapannulla kannen alla. Samalla tavalla paistoin munakoisoviipaleet (pyöreitä kiekkoja),  paistamisessa sivelin oljyllä kiekkoja kummaltakin puolelta. 

Tomaattikastikkeen tein siten, että kuullotin ensin sipulisilppua ja lisäsin siihen tomaattimurskan sekä mausteet: basilikaa, minttua, mustapippuria, suolaa ja sokeria. Tomaattikastikkeen tein ensimmäisenä ja annoin sen porista muiden valmisteluiden ajan.

Juustosta leikkasin reiluja siivuja.

Ainekset ladoin mahdollisimman pieneen uunivuokaan siten, että pohjalle tomaattikastiketta, munakoisoviipaleet, kanafileet, juustosiivut, tomaattikastiketta, munakoisoa, kanafileitä, juustosiivuja, tomaattikastiketta ja päälle munakoisoa. Paistaminen 200 asteessa ja loppuajan 175:ssä n. 30-45 min.

Ruoka oli parhaimmilaan seuraavana päivänä kun kana oli saanut mureutua raskaan öljyisessä tomaattikastikkeessa. Muuten hyvää ruokaa, mutta ehdottoman tuhtia!

Kuukausittaiset postaukset

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 263 muun seuraajan joukkoon